Aallot lyövät hiljaa rantaa vasten ja takana on torni jonka suuruutta en vieläkään ymmärrä.
Valo lämmittää ihoa ja saa sillan lamput loistamaan, kadut täyttyvät kuvista joita jonkun lapsi värittää katuliiduilla ja yhtäkkiä minulla on kaikki mitä olen koskaan tarvinnut.
Puun alla hengitän tuoksua joka vie minut kauas ja pitää lähellä ja tiedän, että juuri nyt en halua kadota minnekään. Kaikki on valmista ilman odotusta ja huomaan eläväni maailmassa johon on helpompaa kuulua, silloinkin kun en ymmärrä mitä vanha mies kertoo kalasta joka syö levää veden pinnasta.
Aurinko värittää kadun hohtavaksi kullaksi, kulman takana nainen kantaa sylissään keltaisia kukkia ja minä ajattelen päiviä jotka hupenevat ilman, että tiedän kuinka pian. Myöhemmin on vain jatkumo asioita nivoutuneina toisiinsa, takertuneita kuvia ja muistoja, ajatuksia siitä kuinka joskus jokin oli hyvin suurta eikä kaikkea nähnyt silloinkaan. Juuri nyt minä vielä tanssin aamuisin, istun puiden alla päivisin ja juoksen teiden yli iltaisin, mutta jokin liikkuu silloinkin kun yritän pitää kaiken paikoillaan.
Aikaisin lauantai-aamuna bussi lähti Pariisista kohti pohjoista. Kolme tuntia myöhemmin ja noin kymmenen euroa köyhempänä saavuimme Pohjois-Ranskan keskukseen Lilleen. Lillen asukasluku on noin 228 000 ja ilmapiiri kaupungissa oli vähän yllättävänkin rauhallinen. Arkkitehtuuri oli pohjoisessa värikästä, suloisen tilkkutäkkistä ja koristeellista. Muistan vuosi sitten pohtineeni vaihtoehtoa viettää vaihtovuoteni Lillessä, joten oli hauska verrata paikkaa nykyiseen kotikaupunkiini ja tuntea tehneensä oikeita valintoja. Lille oli ehdottomasti kaunis ja kiinnostava päiväreissukohde, mutta vuodeksi ei täällä ehkä olisi riittänyt tarpeeksi ihmeteltävää.
Lillestä jatkoimme matkaa junalla koettaen arvata rajaa, jossa maa vaihtuu Belgiaksi. Ensimmäinen etappimme oli Brugge, enkä varmastikaan osaa ilmaista kuinka paljon rakkautta minulla on nyt tätä pikkuista kaupunkia kohtaan.
Brugge on vain aivan mahdottoman kaunis. Saimme herätä sunnuntai-aamuna täydelliseen auringonpaisteeseen, ja kaupunki oli päivän ensimmäisinä tunteina kuin satumaa. Linnut visersivät hiljaisilla kaduilla, kymmenet joutsenet lipuivat pitkin kanavia ja jo kaukaa kuului kavioiden kopina kun hevoskärryt kiersivät ympäri kaupunkia. Välillä tuntui kuin olisimme aikamatkalla.
Bruggen keskusta-alueella asuu ainoastaan noin 20 000 asukasta, mutta kaupunki elää vahvasti turismilla. Siksi muutoin hollanninkielisellä alueella esimerkiksi ranskaa kuuli huomattavasti enemmän. Olin tunnollisesti opiskellut muutaman sanan hollantia, mutta koko matkan aikana taisin sanavarastoani käyttää tasan kaksi kertaa.
Bruggesta jatkoimme matkaa raiteita pitkin vielä Gentiin, Brysseliin ja Antwerpeniin, ja esimerkiksi parhaat vohvelit ja ranskalaiset löysimme vasta matkan loppupuolella. Lyhyiden välimatkojen ansiosta junamatkailu on Belgiassa kyllä hirmuisen helppoa ja edullista. Lisää kuvia seuraavassa postauksessa!
Bisous,
Jemina
Viime viikolla lensin Italiaan. Lähdin vapaana ja yksin ja jo matkalla lentokentälle olin pakahtua onnesta. Oli vain kevyt reppu ja sydän eikä muuta tarvittu. Näin kolme kaunista kaupunkia - tornin ja joen Pisassa, duomon ja taidegalleriat Firenzessä sekä kellotornin ja kapeat kadut Sienassa. Söin elämäni parhaat pastat ja foccaciat ja enemmän kuin tarpeeksi täydellistä pizzaa. Kahvinkulutukseni kaksinkertaistui kun cappuccinon sai alle kahdella eurolla. Päivät soljuivat eteenpäin kevyesti ja huoletta, sain tehdä ja olla tekemättä mitä halusin. Koin selittämätöntä vapautta siitä, etten osannut kieltä. Ei tarvinnut todistaa tai osoittaa mitään kenellekään, ei tuntea riittämättömyyttä eikä yrittää sulautua osaksi muita. Opin tervehtimään, kiittämään ja pahoittelemaan ja opin, että kieli on ystävällisempää ja laulavampaa kuin täällä.
Bussimatkalla Sienaan taivas oli suurempi kuin koskaan Toscanan yllä, se aukeni kaikkialla ympärillä ja sai haaveilemaan huvilasta jossakin siellä, kukkulalla josta näkee koko maailman. Firenzessä astuin sattumalta kahvilaan, jossa hyllyt olivat täynnä kirjoja, pöydät oli päällystetty nuoteilla ja stereoista soi salsa jonka tahtiin omistajat tanssivat ovensuussa. Melkein jokainen joka astui ovesta sisään oli tehnyt niin ennenkin. Joka ilta matkalla takaisin asunnolle kävelin Santa Maria del Fioren ohi, ja sain kylmiä väreitä aina kun katsoin ylös kupoliin.
Viimeisenä päivänä saavuin pilviseen Pisaan, jossa kaltevaa tornia ympäröivät lukemattomat näkymättömät seinät. Satoi vettä ja kiersin ympäri aukion katoksia kunnes taivas oli sininen. Mustavalkoinen kissa jahtasi häntäänsä punaisen oven edessä, ja jatkoin matkaani joelle. Päivästä tuli viikon lämpimin, ja ensimmäistä kertaa en gelatoa syödessä tärissyt kylmästä.
Palasin Pariisiin ja aloin suunnitella matkaa Roomaan ja Napoliin.